Papakoe

Miksi papakoe otetaan?

Miksi papakoe otetaan?

Papakoe on tapa tutkia kohdunkaulansyöpää ja sen esiasteita, joten se koskettaa erityisesti naisia. Sen avulla pyritään havaitsemaan haitalliset solumuutokset kohdunkaulan alueella. Papakokeita tehdään koko väestölle, sillä niiden avulla kohdunkaulasyövän kuolleisuus on saatu rajuun laskuun Suomessa. Mikäli kuulut ikäryhmään 30–60 ja olet nainen, papakokeessa on syytä käydä tasaisin väliajoin.

Kun seulontaa tehdään riittävän usein ja se kohdistuu koko väestöön, edut tulevat esiin selkeästi. Monet haitalliset solumuutokset havaitaan riittävän nopeasti, jolloin lääkärit voivat ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Tämä parantaa väestön hyvinvointia ja etenkin niiden yksilöiden elämänlaatua, joilla on ollut haitallisia solumuutoksia jossain vaiheessa elämää.

Miten papakoe tehdään?

Papakokeessa potilas makaa selällään tutkimuspöydällä, jolloin papa näyte voidaan ottaa emättimen pohjukasta. Kokeessa otetaan yhteensä kolme eri näytettä eri puolilta kohtua, jotta kokeen tulos olisi mahdollisimman tarkka. Koetta ei tarvitse pelätä, sillä se ei aiheuta kipua juurikaan. Jotta kokeen voi tehdä onnistuneesti, sitä ei oteta kuukautisten aikaan, sillä se vaikeuttaa tarkan tuloksen saamista näytteestä.

Nykyään papakokeessa käytetään nestepurkkeja, sillä ne parantavat tulosten tarkkuutta. Aikaisemmin papakoe otettiin lasilevyllä, jossa oli kuitenkin omia ongelmia. Kun näyte laitetaan nestepurkkiin, siitä voidaan helpommin poistaa epäpuhtauksia ja muita näytteenottoa haittaavia tekijöitä pois.

Papakoe kohdunkaulansyövän seulonnassa

Papakoe kohdunkaulansyövän seulonnassa

Suomessa papakoe otetaan lähes kaikilta siihen halukkailta naisilta, sillä sen avulla pyritään seulomaan kohdunkaulansyöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomalaiset naiset saavat kutsun tutkimuksiin 5 vuoden välein silloin, jos he ovat 30–60 vuoden ikäisiä. Seulontaa on tehty Suomessa jo 1960-luvulta lähtien, ja sillä on saatu merkittäviä tuloksia kohdunkaulasyövän osalta.

Tutkimuksissa on todettu, että 5 vuotta on sopiva aikajakso papakokeen ottamiseen. Jos yksilöllä ei ole minkäänlaisia oireita ja on muutoin terve, näytteen ottaminen ei ole tarpeen. Tähän on poikkeus kuitenkin se, jos näytteessä havaitaan muutoksia. Tällöin seulontaa tihennetään siten, että näytteitä otetaan 1–2 vuoden välein.

HPV-infektio on kohdunkaulansyövän pääasiallinen syy

Kohdunkaulasyövän keskeisin taustasyy on HPV-infektio. Jos kohdunkaulan alueella on havaittavissa haitallisia solumuutoksia, sieltä löytyy lähes aina myös HPV-infektio. Erilaisia HPV-tyyppejä on lähes 200 kappaletta, joista noin 10 on erityisen herkkiä aiheuttamaan solumuutoksia.

Tämän takia Suomessa on aloitettu laajamittainen HPV-rokoteohjelma, johon on mahdollista osallistua. Jos naisella ei ole ollut HPV-infektiota, rokote voi suojata hänet jopa yli 93 prosentin varmuudella kohdunkaulasyövältä. Monet asiantuntijat suosittelevat rokotteen ottamiseen, sillä sen avulla voitaisiin luoda laumasuoja infektiota vastaan. Tällä hetkellä Suomessa ei voida puhua laumasuojasta, sillä rokotteen ottajia on liian vähän suhteessa väestöön.

HPV-infektion lisäksi muita vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa yhdyntöjen aloittaminen varhaisessa iässä sekä kumppaneiden runsaus. Lisäksi myös tupakointi ja monet sukupuolitaudit aiheuttavat lisääntyneen riskin syöpäsolujen kehittymiseen.

Papakoe – valmistautuminen

Papakoe – valmistautuminen

Papakoe on suhteellisen yksinkertainen toimenpide, johon ei tarvita sen kummempaa valmistautumista. Potilaan tulee vain tarkistaa se, milloin viimeisin papa näyte on otettu ja minkälaiset papa tulokset ovat olleet. Näin voi varmistua siltä, että edellisestä kokeesta ei ole liian kauan tai vähän aikaa.

Tärkein asia on muistaa se, että mikäli käytät emätinvoiteita tai muita vastaavanlaisia tuotteita, niiden käyttö pitäisi lopettaa kaksi päivää ennen näytteen ottamista. Tällä voidaan varmistaa se, että näyte on laadultaan riittävän korkeatasoinen. Lisäksi papa näyte tulisi ottaa silloin, kun potilaalla ei ole kuukautisia, sillä niiden aikana ei voida ottaa tarpeeksi laadukasta näytettä.

Papakoe tulokset ja niiden tulkinta

Suomessa on yleisesti käytössä tapa, jossa lääkäri lähettää papakokeen tulokset kirjeen muodossa. Papa tulokset yleensä ilmoitetaan siten, että ne kerrotaan numeroluokituksen avulla. Luokituksessa käytetään numeroita I–V, jotka kertovat sen, kuinka paljon solumuutoksia näytteessä on ollut. Tyypillisesti tulokset saapuvat noin 1–3 viikon sisällä.

Viime aikoina numeroluokituksesta on kuitenkin luovuttu, ja nykyään käytetään niin sanottua Bethesda-järjestelmää. Jos näytteestä on havaittu solumuutoksia, potilasta neuvotaan erilaisin ohjein ja kerrotaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Epiteelisoluatypia kertoo sen, kuinka paljon kohdunsuun alueella on muutoksia. Mikäli muutoksia on paljon, se voi kertoa jopa syövästä. Vastauksessa kuvataan se, onko havaitut muutokset sellaisia, että jatkotoimenpiteitä tarvitaan. Papakokeessa havaitaan myös erilaiset tulehdukset, jotka voidaan kokeen perusteella hoitaa tehokkaasti. Mikäli kokeessa huomataan jotakin muutoksia, muut laboratoriotutkimukset voivat olla tarpeen.

Papa tuloksia voi lukea seuraavalla tavalla:

  • • Normaali: Näytteessä ei ole havaittu solumuutoksia, joten lisätoimenpiteisiin ei ole tarvetta
  • • ACS-US: Lieviä solumuutoksia, jotka korjaantuvat yleensä itsestään. Henkilön tulisi käydä papakokeessa uudelleen vuoden päästä
  • • ASC-H, LSIL, HSIL, AGC-NOS, AGF-FN tai AIS: Selviä solumuutoksia, jotka tulee tutkia tarkemmin. Vastaus sisältää neuvoja siihen, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.

Kuinka paljon se maksaa?

Kuinka paljon se maksaa?

Jos papakoe kuuluu yleiseen seulontaan, kustannuksista vastaa viime kädessä kunta. Näin sen tekemisestä ei tarvitse maksaa mitään, mikä on tietysti hyvä asia kaikkien naisten puolesta. Jos taas haluat tehdä papakokeen seulonnan ulkopuolella, hinta on yleensä muutamia kymmeniä euroja. Hinnat tietysti vaihtelevat aina sen mukaan, missä kokeen käy tekemässä. Hintoja kannattaa siis vertailla, mikäli asumallasi paikkakunnalla on useita vaihtoehtoja.

Miten solumuutoksia hoidetaan, mikäli siihen on tarvetta?

Yksi yleisimpiä hoitoja on kohdunsuun sähkösilmukkahoito eli Loop-hoito. Silloin kohdunsuulta otetaan hieman suurempi näyte, mikä on kuitenkin kivuton toimenpide. Sähkösilmukkahoidossa ei tarvita sairaalahoitoa, vaan kaikki tapahtuu paikallispuudutuksessa. Toimenpide on siis nopeasti ohi, eikä sitä varten tarvitse valmistautua erikseen. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei koepalaa voida ottaa kuukautisten aikaan.

Koepalan ottamiseen jälkeen voi kuitenkin esiintyä erilaista vuotoa useiden viikkojen ajan. Tällöin tulisi välttää esimerkiksi yhdyntää sekä tamponin käyttämistä, sillä emätin saattaa alkaa oireilemaan voimakkaammin tämän jälkeen. Mikäli toimenpiteen jälkeen esiintyy vahvaa ja voimakkaan hajuista vuotoa, lääkäriin tulee ottaa yhteyttä viipymättä.

Tulokset saapuvat noin 2–4 viikon jälkeen, jonka aikana patologi tutkii näytteen. Tämän jälkeen hoitava lääkäri ilmoittaa tuloksista potilaalle. Riippuen näytepalan laadusta lääkäri kertoo potilaalle sen, miten asiassa tulee edetä.

Muista käydä seulonnassa

Muista käydä seulonnassa

Papakoetta ei tarvitse pelätä, sillä kyseessä on hyvin tavallinen toimenpide, joka ei aiheuta kovaa kipua. Kun ottaa vielä huomioon, ettei seulontaan kuuluvien henkilöiden tarvitse edes maksaa siitä mitään, niissä kannattaa ehdottomasti myös käydä. Mikäli kohdun alueella havaitaan haitallisia solumuutoksia, lisätutkimukset asiaan liittyen voidaan aloittaa heti. Jos solumuutokset ovat pahanlaatuisia, paranemisennuste on sitä parempi mitä aiemmin ne havaitaan.

Papakokeen hyödyllisyydestä on kiistatonta näyttöä, sillä kohdunkaulan syövät ovat vähentyneet merkittävästi seulonnan ansiosta. Varsinkin siitä aiheutunut kuolleisuus on alentunut paljon, mikä on kansanterveyden ja yksilöiden kannalta erinomainen asia. Sen takia seulonnassa käyntiä ei kannata laiminlyödä, vaan papakokeessa on hyvä käydä aina silloin, kun sitä suositellaan.