Koronatesti

Miksi koronatesti on hyvä tehdä

Miksi koronatesti on hyvä tehdä

Nyt, kun korona on tautina lieventynyt ja valtaosa kansalaisista on jo saanut useampiakin rokotteita, ei välttämättä lieväoireisen tarvitse tehdä testausta, mikäli siitä ei tarvitse todistusta. Laajaa testausta ei enää olla hetkeen tehty ja tartuntojen jäljityskin on lähes kokonaan jäänyt pois.

Tärkeämpää on se, että omatoimisesti välttää kontakteja ja kotona voi tehdä kotitestin, koska se kuitenkin kertoo suhteellisen hyvin, onko koronaa vai ei. Koronatesti kotona on helppo ja vaivaton tehdä sekä tuloksen saa suhteellisen nopeasti. Mikäli kuitenkin kuuluu riskiryhmään, on syytä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Jos kuitenkin tarvitset koronatestiä etkä tiedä, miten se parhaiten onnistuu, voit aina ottaa yhteyttä oman kunnan koronaneuvontapuhelimeen. Sieltä saa opastusta ja neuvoja, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Riskiryhmään kuuluvan on syytä tehdä koronatesti, jos oireet ovat sellaiset.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on antanut ohjeita koostetusti, mutta jos kunnalliset ohjeet poikkeavat THLn ohjeista, on kunnallisia syytä noudattaa.

Milloin kannattaa hakeutua koronatestiin

Koronatesti on hyvä tehdä silloin, jos kuulut riskiryhmän. Riskiryhmään kuuluvilla voi olla elinsiirto tai kantasolusiirto tai syöpätauti on aktiivisessa hoidossa. Vakava immuunivajaus tai alentunut puolustuskyky sekä vaikea munuaissairaus ovat syitä, jolloin on koronatesti tehtävä. Muita syitä ovat muun muassa krooninen keuhkosairaus sekä 2 tyypin diabetes, jota hoidetaan lääkkeillä.

Muita sairauksia ovat astma, joka vaatii jatkuvaa lääkitystä ja jos on sydänsairaus tai uniapnea. Myös raskaana olevan on syytä tehdä koronatesti sekä hakeutua hoitoon, koska raskaus lisää riskiä sairastua vakavasti. Downin oireyhtymä sekä ylipaino ovat otettava huomioon silloin, jos oireita koronasta on.

Mikä on PCR -testi?

Mikä on PCR -testi?

PCR testiä käytetään, kun halutaan diagnoosi erilaisista virusinfektioista. Koronatesti tunnistaa tarkasti juuri koronaviruksen eikä se huomioi näytteestä mitään muita viruksia kun SARS-CoV2 -viruksen. Testit myös tunnistavat tarkasti muunnokset eli variantit. Mutta mikäli erillinen variantti halutaan tutkia tarkemmin, testitulos on sekvenssoitava eli määriteltävä viruksen emäsjärjestys. PCR -testi kertoo siis sen, että näytteessä on koronaviruksen perintöainesta tai jos testi on negatiivinen, sitä ei ole.

Kuinka luotettava PCR -testi on?

PCR -testi on suhteellisen luotettava, koska sen avulla voidaan havaita jopa 95 prosenttia tartunnoista. Joten se on teknisesti todettu hyvin toimivaksi. Suomessa on käytössä useita eri valmistajien testejä ja laboratoriot arvioivat testien suorituskykyä sekä soveltuvuutta ennen kuin ne otetaan käyttöön. Testitulokset on aina validoitava yhtä testiä vastaan, joka Cormanin kehittämä testi.

Testit ovat hyvin spesifisiä, mutta testin onnistumiseen vaikuttavat myös näytteenoton onnistuminen sekä sen ajankohta. Mikäli laboratorio arvioi, että tulos on epävarma, on otettava uusintanäyte, jotta saadaan testin tulos arvioitua uudelleen ja testitulos varmistettua. Koska testit eivät pysty tuottamaan 100 prosenttisesti varmaa tulosta, siksi pyritään suorittamaan uusintatesti. Jos tämäkin testi on negatiivinen, mutta oireet täsmäävät koronaan, niin testi uusitaan parin päivän kuluttua.

Mitä ovat antigeenitestit?

Mitä ovat antigeenitestit?

Antigeenitestejä käytetään, kun halutaan todeta akuutti infektio. Nämä testit eivät ole yhtä varmoja silloin, kun halutaan tunnistaa koronavirus. Ne havaitsevat suunnilleen 85-95 prosenttia niistä tapauksista, jotka todetaan PCR -testillä. Näytteenotto antigeenitestillä on ajoitettava huomattavasti tarkemmin, sillä ne ovat parhaimmillaan, jos oireiden alkamisesta ei ole kulunut viittä vuorokautta kauempaa.

Antigeenitestit ovat nopeampia, jolloin tulos valmistuu jo 10-30 minuutin kuluessa. Tämä myöskin tarkoittaa, että näytettä ei tarvitse lähettää mihinkään keskuslaboratorioon, jossa sille tehdään tarkemmat laboratoriotutkimukset. Testi voidaan tehdä vaikkapa terveysasemalla tai vastaavalla.

Miten vasta-ainetesti ja PCR -testi eroavat?

Selkeät erot tulevat testien tekotavoissa PCR -testi tehdään ottamalla näyte henkilön nielusta tai nenästä. Ja tässä siis pyritään löytämään koronaviruksen perintöainesta. Mikäli tulos on positiivinen, testattavalla henkilöllä on koronavirus ja hän levittää sitä eteenpäin.

Vasta-ainetesti puolestaan tehdään verinäytteestä. Siinä mitataan vasta-ainetta, joka syntyy siinä tilanteessa, kun henkilö sairastaa taudin. On kuitenkin muistettava, että vasta-aine syntyy pienellä viiveellä, joten se on todettavissa parin viikon päästä oireiden alkamisesta tai tartunnasta. Siksi tämä testi ei totea sitä, että onko testattavalla juuri sillä hetkellä infektio.

Vasta-aine testi kertoo, onko henkilö sairastanut koronan vai ei ja testiin voi luottaa vasta, kun se on saatu tarkistettua. Siihen käytetään varmistustestiä.

Koronatesti kotona

Koronatesti kotona

Kotona tehtävä koronatesti tutkii, onko testaajan elimistössä koronavirusta. Testi on siis antigeenitesti ja sitä voi kutsua myös nimellä pikatesti. Myös kotitestit tunnistavat noin 85-95 prosenttia sairastumisista, joten mikäli oireita on ja kotitesti näyttää negatiivista, voi käydä terveydenhuollossa tekemässä PCR -testin.

Tämäkin testi on parhaimmillaan silloin, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää. Jos hankkii itselleen kotitestejä, on hyvä THLn sivulta varmistaa, mitä testejä he suosittelevat käytettäväksi. Myöskään kotitestin perusteella ei voi tehdä hoitopäätöstä tai diagnoosia eikä myöskään negatiivinen testitulos välttämättä tarkoita, että henkilöllä ei ole koronavirusta.

Kun tekee testiä kotona, on pidettävä huolellisesti kiinni siitä, että testi on hygieeninen, ettei käsin näytteenottopuikkoon tai testilevyn siihen osaan, mihin uuttoliuos näytteenottoputkesta pipetillä tiputetaan. Myöskään pipetin päähän ei tule koskea sormin.

Koronatestisetin säilytys kotona

Kun on hankkinut koronatestin kotiin ja sitä säilyttää, on muistettava säilyttää huoneenlämmössä. Tarkemmat ohjeet löytyvät aina käyttöohjeesta ja missään nimessä sen ei pidä antaa jäätyä talvipakkasella. Jos testisetti on viileämmässä kuin +15 astetta, sen on lämmettävä normaalissa huoneenlämmössä noin 30 minuuttia ennen kuin testi sillä voidaan luotettavammin tehdä.

Maahantuoja varmistuu aina siitä, että testisetit pysyvät kuljetusketjussa oikeassa lämpötilassa. Sen jälkeen jälleenmyyjän tehtävä on jatkaa säilyttämistä niin, että testerit eivät altistu liian kuumalle tai kylmälle ilmalle. Joten ostajan vastuulle jää se, että koronatestin saa kuljetettua kotiin niin, että se ei ole liian kylmässä tai kuumassa.

Mitä jos kotitesti on positiivinen

Mitä jos kotitesti on positiivinen

Jos testin on tehnyt perusterve ihminen sekä oireet ovat lievät, ei ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. On kuitenkin muistettava välttää kontakteja varsinkaan sellaisiin, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Jos joudut liikkumaan kodin ulkopuolella, on syytä käyttää maskia sekä pitää huolta siitä, että turvavälit säilyvät sekä käsihygienia on kunnossa.

Jos olet juuri ollut tekemisissä toisten kanssa, voit ilmoittaa heille siitä. Pyydä myös heitä välttämään kontaktia ainakin, jos heillä on tuttavapiirissään riskiryhmäläisiä. Kun rokotuksia on jaettu jo paljon ei viruksella ole enää sellaista tehoa kuin oli silloin, kun korona alkoi. Koronaviruksen saanut tartuttaa tautia jo kaksi vuorokautta aiemmin kuin itse tauti on alkanut.

Koronatesti ja matkustaminen

Matkustamisen ohjeet ovat muuttuneet maittain ja lentoyhtiöittäin koko koronavirus epidemian aikana. Mikäli ole lähdössä matkalle, sinun täytyy tarkistaa voimassa olevat ehdot sekä käytettävältä lentoyhtiöltä sekä sen kohdemaan ohjeistus, mihin olet menossa. Ohjeet riippuvat lähinnä maan tilanteesta ja siitä, miten ne kukin maa katsoo toisen maan kriittiseksi koronan osalta.

Matkustamisen ohjeet ovat muuttuneet maittain ja lentoyhtiöittäin koko koronavirus epidemian aikana. Mikäli ole lähdössä matkalle, sinun täytyy tarkistaa voimassa olevat ehdot sekä käytettävältä lentoyhtiöltä sekä sen kohdemaan ohjeistus, mihin olet menossa. Ohjeet riippuvat lähinnä maan tilanteesta ja siitä, miten ne kukin maa katsoo toisen maan kriittiseksi koronan osalta.